facebook tracking

Siivous- tai kotipalvelualan työharjoittelu Tampereella

Siivous- tai kotipalvelualan opiskelija – hae työharjoittelupaikka Stellasta.

Meillä saat kattavan perehdytyksen kotisiivous ja -palvelutyöhön. Ammattitaitoisten ohjaajiemme opastuksessa toimit osana reipasta ja lämminhenkistä tiimiämme. Sinulla on koko harjoittelun ajan mukana kokenut työntekijämme ohjaamassa työtäsi.

Kotisiivoustyön lisäksi sinulla on mahdollisuus päästä tutustumaan myös muihin kodinhoidollisiin tehtäviin. Näitä voivat olla esimerkiksi asiointiapu, ruoanlaitto jne.

Harjoittelujakson aikana et ole työsuhteessa Stellaan. Harjoittelusta tehdään kanssasi kirjallinen sopimus, mutta työehdot määräytyvät työ- ja elinkeinotoimistojen sekä oppilaitosten harjoittelusopimusten mukaisesti.

Stella on kotona tuotettavien palveluiden markkinajohtaja ja edelläkävijä. Toivomme, että harjoittelujakson tai opintojesi päätyttyä, voimme tarjota sinulle työpaikan yrityksessämme. Huomioithan, että Stella antaa mahdollisuuden myös kotipalvelutyön oppisopimusopiskeluun.

Otamme opiskelijoita harjoitteluun ympäri vuoden. Koska haluamme panostaa täysillä harjoitteluusi, olethan yhteydessä hyvissä ajoin ennen harjoittelujaksosi alkua, jotta voimme suunnitella perehdytyksen ja vapauttaa ohjaajille työaikaa sinua varten. Näin saat itsekin parhaan mahdolliset lopputuloksen harjoittelujaksostasi.

Ota siis rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan tulevaisuuden kotipalvelutyöporukkaan!

 

Lähetä hakemus

Tai tiedätkö jonkun jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro heille!

Tampere

Rohdinkuja 2
33100 Tampere Ajo-ohjeet

Stella työnantajana

Hoidamme ihmisen ja kodin aurinkoisesti, luottamuksella ja ammattilaisen ylpeydellä.

  • ”Hyvät työsuhde-edut ja toimiva perehdytys”

    Maksamme kaikille työntekijöillemme työehtosopimuksen mukaista kilpailukykyistä palkkaa. Peruspalkan lisäksi tarjoamme vakituisille työntekijöillemme mahdollisuuden työsuoritukseen sidottuun bonukseen sekä hyvät työsuhde-edut sekä alennukset esimerkiksi hieronnasta.

  • ”Parasta työssäni on asiakkaan kiitos”

    Työmme tapahtuu paikoista pyhimmässä: ihmisten omissa kodeissa. Tästä johtuen työsi jäljet huomataan ja saat työstäsi systemaattisesti palautetta, pääsääntöisesti kiitosta. Asiakkaillemme Stella on lupaus korkeasta laadusta, mutta todellisuudessa he sitoutuvat aina heillä käyvään työntekijään. Siksi olet tärkeä asiakkaallemme ja siksi olet tärkeä meille.

  • ”Virkistää, kun joka päivä on uusi työpiste”

    Siivous- ja hoitotyössä työpisteesi vaihtelee päivittäin. Pyrimme tarjoamaan työntekijöillemme omia asiakkaita, joiden koteihin sinua odotetaan kerta toisensa jälkeen. Työpäivääsi ja -viikkoosi mahtuu hyvin erilaisia koteja: kiireisen sinkun keskustakaksiosta, ikäihmisen lähiökodin kautta lapsiperheen omakotitaloon ja kaikkea siltä väliltä. Vietämme asiakkaan luona aina kunnolla aikaa, jotta työ on mukavaa ja työn jälki hyvää.

  • ”Voin työskennellä silloin, kun minulle sopii”

    Voimme tarjota joustavia työaikoja ja -määriä. Voit tehdä täysiä viikkotunteja, puhdasta keikkatyötä tai jotain siltä väliltä. Joustavuudesta johtuen työmme sopii niin täyspäiväiselle ammattilaiselle, opiskelijalle tai eläkeläisen lisäansioksi. Pyrimme räätälöimään työajan juuri sinun tarpeeseesi sopivaksi.

Stellalaisia yhdistää yksi tekijä – rakastamme kaikki auttamista

Stella on olemassa luodakseen ratkaisuja ja palveluita, jotka mahdollistavat paremman arjen ja onnellisemman elämän mahdollisimman monelle ihmiselle, heidän omassa kodissaan. Innostavan, mutta vaativan missiomme toteuttamiseksi tarvitsemme jatkuvasti lisää stellalaisella asenteella varustettuja oman alansa huippuosaajia

Joko Stella on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@stella.fi
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta