facebook tracking

Kotisiivooja

Hae mukaan iloiseen tiimiimme ja tule tekemään merkityksellistä työtä!

HAEMME KOTISIIVOOJIA KANNUSTAVAAN TIIMIIN PÄÄKAUPUNKISEUDUN ALUEELLE

Palvelemme asiakkaitamme laajasti koko pääkaupunkiseudun alueella. Kotisiivoojana pidät hyvää huolta asiakkaidemme kodeista ja helpotat heidän arkeaan ennalta tehdyn palvelusuunnitelman mukaisesti. Tavallisten siivoustehtävien lisäksi asiakkaamme saattavat toivoa esimerkiksi pyykkien pesua tai vaatteiden silittämistä. Työtehtävät teemme pääasiassa arkisin kello 8–17. 

Meillä saat kaikkiin tehtäviisi aina hyvän perehdytyksen kiitetyiltä esimiehiltämme ja palveluohjaajiltamme. Voit työskennellä osa-aikaisesti tai tehden lyhyempiä sijaisuuksia/keikkatyötä esimerkiksi toisen työn tai opiskelun ohessa. Kerrothan meille hakemuksessasi, millaisesta työsuhteesta olet kiinnostunut (osa-aikainen vai keikkatyö ja paljonko olet halukas tekemään töitä) ja mitä aiempaa työkokemusta sinulla on sekä miksi olet mielestäsi juuri sopiva henkilö tähän haettavaan tehtävään. Työn liikkuvuuden vuoksi ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus on välttämätön.

Tarjoamme

  • Hyvän perehdytyksen, kannustavan tiimin ja työntekijää arvostavan esimiehen
  • Itsenäisen ja vaihtelevan työn
  • Palkalliset siirtymät kohteesta toiseen
  • Työsuhde-etuja, mm. kulttuuri- ja lounasedun
  • Mahdollisuuden pitkäaikaiseen työsuhteeseen

Toivomme

  • Iloista ja reipasta asennetta
  • Luotettavuutta ja täsmällisyyttä
  • Suomen kielen taitoa
  • Hyvää fyysistä kuntoa
  • Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuutta

Hae mukaan iloiseen tiimiimme! Lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. 

 


 

Me stellalaiset rakastamme auttamista ja olemme ylpeitä yhteisistä saavutuksistamme. Meillä tukenasi on avoin työyhteisö, jossa sinulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhösi. Lähetä hakemuksesi jo tänään.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Espoo Ajo-ohjeet View page

Helsinki

Länsisatamankatu 16
00180 Helsinki Ajo-ohjeet View page

Joko Stella on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@stella.fi
  • Anu Ravanne
  • Arto Niskanen
  • Björn von Alfthan
  • Eveliina Harjunpää
  • Evgenia Sirkitch
  • Hanni Ijäs
  • Heidi Costiander-Horsmalahti
  • Jaana Pulliainen
  • Jarno Karhinen
  • Jasmin Liimatainen
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta